Uskonnon verkot -kirjat - REAALIKOE 22092004


Tiedote 23.9.2004


Uskonnon verkot –käsikirjan soveltuvuus lukion kattavaksi käsikirjaksi



Syksyn reaalin uskonnon kysymykset 22.9.2004 ja kuinka kysymyksiin voi vastata Uskonnon verkot -käsikirjan (2004) perusteella. Lihavoidun kysymyksen jälkeen sivunumerot, mistä kohdasta kirjaa voi löytää monipuolisen tiedon laadukkaan vastauksen muodostamiseen.

1. Pyhien kirjoitusten asema juutalaisuudessa.
187 leipäteksti juutalaisuudesta, 189 kpl Talmud, 190 kpl Jumalanpalvelus sekä Mishna ja Talmud, s 191 kpl Synagoga
Taustaa asialle s 40, 48-61

2. Valistusajattelun vaikutus kirkkoihin 1700-luvulla.
s 112-113 Leipäteksti Pietismi ja valistus, s 114-115 kappaleet Järjen palvonta ja korkeimman olennon kultti ja Valistuksen uskonto, s 236-237 Leipäteksti Omakohtaisen uskon ja järjen aika Suomessa, kappaleet Valistusajan papisto, Turun akatemian teologia

3. Esittele kaksi erilaista näkemystä raamatuntulkinnasta ja anna esimerkkejä siitä, kuinka ne ilmenevät yksittäisten tekstien tulkinnassa.
s 46 Raamatun tulkinta, s 47 Keskeisiä raamatuntulkintatapoja

4. Luterilaisen pelastuskäsityksen pääpiirteet
s 104 Martti Luther, teemakappale s 106-107 Martti Luther, s 111 Martti Lutherin teesejä, s 192-193 Kristinuskon oppi, 197 Martti Luther ja iloinen vaihtokauppa

5. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ekumeeniset yhteydet.
s 124-125 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uskontojenväliset suhteet, s 125 Suomen ev-lut kirkon kansainväliset ja ekumeeniset suhteet kirkkojen kanssa (Roomalaiskatolinen, anglikaaninen, reformatoriset kirkot ja Venäjän ortodoksinen kirkko)
Taustaa (ekumenia, Sen, uskontodialogi ym ) s 122 - 124

6. Selvitä alla olevan kartan avulla, miten kirkkojen ja uskontojen väliset suhteet muotoutuivat 1000-luvulla.
s 92 kpl Islamin synty ja leviäminen, s 94, s 97 kpl Ristiretket, s 100 kpl Ristiretket Pohjoismaihin, s 102 Idän kirkkojen kehitys, s 228 kpl Kristinuskon saapuminen Suomeen

7. Avioliittoon vihkiminen kirkollisena toimituksena.
s 146-147 Etiikka Perhe ja seksuaalisuus, s 249 kpl Kirkon toimitukset, s 270 Katolinen kirkko kpl sakramentit, 274 kpl Ortodoksinen kirkko - sakramentit
Taustaa asialle: s 250-253 Suomalaisten uskonnollisuus

8. Johanneksen ilmestyksen eli Ilmestyskirjan synty ja sisältö.
s 70 Johanneksen ilmestys, s 51 Apokalyptiikka, 62-63 Uuden testamentin ajanhistoria

9. Maanpuolustusvelvollisuus
Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään.
Oikeudesta saada vakaumuksen perusteella vapautus osallistumisesta sotilaalliseen maanpuolustukseen säädetään lailla.
Miten tätä velvollisuutta voidaan arvioida kristillisen näkemyksen valossa?

150-151 Sodan ja väkivallan ongelma (etiikka), sodan käsite, oikeutetun sodan käsite, pasifismi, kirkkojen näkemysten historiallinen katsaus, yleisiä kysymyksiä, Suomen ev-lut kirkon kannanotto.
Taustaa: 97 Ristiretkien syyt ja seuraukset

+10. Kärsimyksen ongelma. Vertaile kolmea maailmanuskontoa.
s 20 Ikuisia kysymyksiä Kärsimys, s 60 Jobin kirja (juutalaisuus), 178 buddhalaisuus Oppi kärsimyksestä ja vapautumisesta, s 179 Buddhan elämä, s 194 Kristinusko Teodikea-ongelma, Syntiinlankeemus, s 56-57 Syntiinlankeeminen (alkukertomukset) s 208-209 Islam, alistuminen Allahin tahtoon.



Uskonnon verkot –käsikirja on ainoa uskonnon oppikirja, joka vastaa lukion koko oppimäärän tarpeisiin kattavilla tiedoilla ja mielenkiintoisilla sekä ajankohtaisilla teemojen laajennuksilla. Kirja on tehty 1.8.2005 voimaan astuvien opetussuunnitelmien perusteiden mukaisesti, ja antaa mainiot mahdollisuudet ainereaalissa menestymiselle.

Kirja on kovakantinen, nelivärinen, 304 s. Kustantajan hinta 23,76 euroa, sis alv. Kirjaa saatavilla Btj Oy, Lukiolaisen kirjakauppa ja Kirjavälityksen kautta paikallisiin kirjakauppoihin.

Uskonnon verkot –työskentelykirja on ainoa uskonnon kirja, jossa on yhdessä kirjassa koko perusasteen oppimäärä laajasti ja mielenkiintoisesti, sekä tehtävät oppilaan perustyöskentelyyn sekä syventävät tehtävät. Uskonnon verkot –käsikirja sopii mainiosti täydentämään työskentelykirjaa luokkatyöskentelyssä.

Kirja on kovakantinen, nelivärinen, 240 s. Kustantajan hinta 12,96 euroa, sis alv. Kirjaa saatavilla Btj Oy, Lukiolaisen kirjakauppa ja Kirjavälityksen kautta paikallisiin kirjakauppoihin.

Lisätiedot ja näytekappaleiden tilaukset info@opinto.net
fax 09 – 294 1519
Posti Pl 72, 04201 Kerava


© Kirja2004.opintonet
Palvelun tarjoaa Verkkopolku.com